Kuten viime blogikirjoituksessa mainitsin, piirustukset ovat valmiina. Tiloihin tulee omat kopit toipuville kissoille esim. leikkauksen jälkeen. Lisäksi kotia etsiville kissoille tulee kolme pienempää huonetta, yhden ison tilan sijaan. Näihin huoneisiin on mahdollista saada ns. sellejä kissoille, joilla on erityisruokavalio tai eivät tule toimeen muiden kissojen kanssa. Lisäksi suunnitelmissa on varastotilaa, omat pesutilat välineille, pieni keittiö sekä oleskelutila, jossa kahvikupin ääressä voi tutustua kissoihin ja toimintaamme. Henkilökunnalle tulee pukuhuonetilat, jossa voi säilyttää työvaatteet.
Uusi rakennus tulee ns. vanhan puolen päälle eli vanha puoli puretaan pois ja siihen tilalle rakennetaan uusi hieman entistä isompi rakennus. Kun vanhan puolen purkaminen ja uuden rakennuksen rakentaminen alkaa, tarvitsemme väliaikaistilat kotia etsiville kissoille rakennusurakan ajaksi.
Tällä hetkellä rakennushanke etenee naapurien kuulemisella sekä lupien hankkimisella. Alueen kaavoitus on muuttunut vuosien varrella eli tarvitsemme myös poikkeusluvan. Näitä asioita hoitavat ProAgria sekä Kouvolan kaupunki. Toivottavasti saamme naapurien kuulemiset ja lupa-asiat kuntoon ennen vuosikokousta, jolloin pääsemme esittelemään rakennushankettamme enemmän.
Lue myös lehtijuttu aiheesta täältä.
Minna Mänttäri, puheenjohtaja