Kodittomat kissat asustavat uutta tai omaa entistä omistajaansa odotellessaan Korialla sijaitsevassa KSEY:n eläintalossa. Laajennuksen valmistuttua vuonna 2004 talossa on tilaa noin 50 kissalle. Koiratilat neljälle koiralle saatiin valmiiksi vuoden 2007 lopulla. Koirille on myös ulkoilutarhoja. Lisäksi käytössä on kotihoitopaikkoja sekä kissoille että koirille.
Yhdistyksellä on 1-4 palkattua työntekijää, jotka työskentelevät talon eläintenhoitajina. Eläimet tarvitsevat kuitenkin hoitoa aamuin illoin, arjet pyhät. Siksi vapaaehtoisten työ on merkittävä. Jo vuodesta 1997 vuoteen 2001 elokuuhun asti Marttalan pienessä saunarakennuksessa, vapaaehtoisrengas on hoitanut kissat, ja pitkiä aikoja on jouduttu tulemaan toimeen ilman yhdenkään työntekijän panosta. Palkaksi vapaaehtoisille eläinsuojeluyhdistys tarjoaa tyytyväistä mieltä ja onnellista kissan kehräystä.
Sinä joka haluat tulla hoitorenkaaseemme, ota meihin yhteyttä, niin kerromme kuinka tiimi toimii. Erinomainen tilaisuus sinulle, joka rakastat eläimiä, mutta on kotona allergiaa.
Etsimme uusia koteja kodittomille kissoille, koirille ja pieneläimille. KSEY:n kautta kulkee vuosittain suuri määrä kodittomaksi jääneitä eläimiä. Kissoja on eniten, mutta myös koiria ja muita pieneläimiä kulkee kauttamme. Tehtävämme on etsiä näille eläimille uudet rakastavat kodit, joissa niistä pidetään huolta.
Haluamme siis kuulla millaiseen kotiin eläimet ovat lähdössä, joten varaudu hieman kertomaan itsestäsi ja kodistasi. Meiltä voi myös aina kysyä neuvoja eläinten hoitoon yms. liittyen. Autamme parhaamme mukaan.
Eläimestä tehdään luovutussopimus sen lähtiessä talolta tai kotihoitopaikasta, ja asiakas maksaa käteisellä luovutusmaksun. Jokaisella kissalla on oma terveyskortti, jonka uusi omistaja saa mukaansa. Kortista löytyvät tiedot kissan saamista rokotuksista ja muista toimenpiteistä. Sopimukseen kuuluu myös aina kahden viikon koeaika. Tässä ajassa yleensä selviää sopiiko uusi lemmikki perheeseen. Jos kissa jostain syystä palautuu koeajalta, yhdistys maksaa asiakkaalle takaisin puolet luovutusmaksusta tai antaa vaihdossa toisen eläimen.
Jokaisen kissan hintaan sisältyy kastraatio./sterilisaatioleikkaus, kaksi rokotusta, sekä tarvittavat madotukset. Lisäksi kissat tunnistemerkitään mikrosirulla ja yhdistys rekisteröi ne turvasiru.fi -palveluun uuden omistajan tiedoilla koeajan päätyttyä.
Kissanpennut luovutetaan leikkaamattomina, mutta niiden mukana saa sterilisaatiosopimuksen, joka oikeuttaa pennun leikkaukseen yhdistyksen sopimuseläinlääkärin luona.