Etsimme uusia koteja kodittomille kissoille, koirille ja pieneläimille. KSEY:n kautta kulkee vuosittain suuri määrä kodittomaksi jääneitä eläimiä. Kissoja on eniten, mutta myös koiria ja muita pieneläimiä kulkee kauttamme. Tehtävämme on etsiä näille eläimille uudet rakastavat kodit, joissa niistä pidetään huolta. Kissoja ei luovuteta ulkoileviksi.

Haluamme kuulla millaiseen kotiin eläimet ovat lähdössä, joten varaudu hieman kertomaan itsestäsi ja kodistasi. Meiltä voi myös aina kysyä neuvoja eläinten hoitoon yms. liittyen. Autamme parhaamme mukaan.

Eläimestä tehdään luovutussopimus sen lähtiessä talolta tai kotihoitopaikasta, ja asiakas maksaa luovutusmaksun tilisiirtona etukäteen. Jokaisella kissalla on oma terveyskortti, jonka uusi omistaja saa mukaansa. Kortista löytyvät tiedot kissan saamista rokotuksista ja muista toimenpiteistä. Sopimukseen kuuluu myös aina kahden viikon koeaika. Tässä ajassa yleensä selviää sopiiko uusi lemmikki perheeseen. Jos kissa jostain syystä palautuu koeajalta, yhdistys maksaa asiakkaalle takaisin puolet luovutusmaksusta tai antaa vaihdossa toisen eläimen.

Jokaisen kissan hintaan sisältyy kastraatio- tai sterilisaatioleikkaus, kaksi rokotusta, sekä tarvittavat madotukset. Lisäksi kaikki kissat, koirat ja kanit tunnistemerkitään mikrosirulla ja yhdistys rekisteröi ne turvasiru.fi -palveluun uuden omistajan tiedoilla koeajan päätyttyä.

Kissanpennut (alle 6kk) luovutetaan pääsääntöisesti leikattuina, rokotettuina ja sirutettuina. Jos kissa on 6kk-1v ikäinen, ja poikkeuksellisesti leikkaamaton vielä luovutuksen hetkellä, ja saa siten sterilointi/kastrointilahjakortin mukaansa, on kissan hinta vielä pennun hinta.

Eläintalolla sijaitsevista kissoista voit olla yhteyksissä eläintalolle arkisin klo 8-16 puh. 040 821 5554 tai elaintalo.ksey@gmail.com. Otathan aina ensin yhteyttä sopiaksesi tutustumisajan! Kissoihin ei pääse tutustumaan ilman ennakkoilmoitusta. Kotihoidossa olevien kissojen osalta lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia eläintalolle; viestisi välitetään kotihoitovastaavalle. Aina ennen yhteydenottoa tutustu luovutusehtoihimme ja käytäntöihimme (linkki alla). Täytä Kseyn adoptiohakemus (linkki alla) jos olet kiinnostunut adoptoimaan meiltä kissan. Näin voit ilmoittaa kiinnostuksesi Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen kissan/kissojen adoptointiin. Lomakkeen voi täyttää ja lähettää ma-pe noin klo 08-23.

Hinnasto ja luovutusehdot ja -käytännöt
Adoptiohakemus

Ksey luovuttaa kissoja vain sisäkissoiksi. Ulkoilu on sallittua vain valjaissa tai ulkotarhassa. Emme luovuta kotiin, jossa on vapaasti ulkoilevia kissoja. Kodin muiden kissojen tulee olla myös leikattuja ja rokotuksien voimassa. Kerrostaloasunnoissa edellytämme että kissan turvallisuus on huomioitu ikkunoiden ja parvekkeiden osalta.

Emme luovuta kissoja paikkoihin joista yhdistys tai eläinsuojeluviranomainen on aiemmin ottanut kissoja luovutuksina tai määräyksellä pois.

Jos otat kissan kotiin jossa on entuudestaan jo kissoja, toivomme sinun perehtyvän kissojen totuttamiseen toisiinsa, sillä se on yleisin syy kissan palautumiselle yhdistykselle. Jos olet adoptoimassa arkaa kissaa, perehdy näihin vinkkeihin, sillä tämä on toinen palautumisen yleisin syy.