Aloitamme kotisivuillamme uuden juttusarjan, jossa haastatellaan aktiivejamme ja työntekijöitämme. Julkaisemme haastatteluja satunnaisesti, ja tarkoituksena on tuoda esille toimintaamme ja millaista siinä on olla mukana. Yhdistyksessämme toimii valtava määrä erilaisia ihmisiä, ja työntekijät ja hallituksen väki vaihtuvat vuosittain. Mukana on monia jo pidemmän aikaa olleita, sekä niitä ketkä ovat vasta tutustuneet porukkaan.

Ensimmäisenä haastateltavana on työntekijämme Noora Paronen, joka toimii eläintalollamme eläintenhoitajana vuoden 2016 loppuun. Noora on tullut tutuksi eläintalolla sekä myös avoimissa ovissa, ja lisäksi hallituksen kokouksissamme, jossa hän kertoo talon kuulumiset ja on mukana keskustelemassa taloon liittyvistä asioista. Noorasta on saatu paljon positiivista palautetta ja hän on mahtava lisä porukkaamme.

NooraP

1) Hei, kuka sinä olet?
-Hei, olen Noora. Kotona minulla on avomies, 3 kissaa ja koira. Yksi kissoistani on Kseyltä otettu Kalervo. Olen tällä hetkellä Kseyn eläintalolla työntekijänä.
2) Miten olet mukana Kseyn toiminnassa? 
– Tulin Kseyn toimintaan mukaan 1.4.2015, kun aloitin harjoittelijana talolla.
3) Miten tulit mukaan porukkaan? 
– Päätöksiä teen eläintalon arjen asioissa, esim. mikä kissa menee lääkäriin, koska madotetaan ja mitä siivotaan missäkin järjestyksessä.
4) Oletko aktiivinen vaikuttaja päätöksien osalta, vai hiljainen taustalla toimija? Millä lailla?
 
 Osallistun yhdistyksen hallituksen kokouksiin mahdollisuuksien mukaan. Keskustelen mielelläni hallituksen kanssa uusista ideoista sekä käytännöistä ja haluan auttaa Kseyn toiminnan kehittämisessä.
5) Mitä Ksey on antanut puolestaan sinulle? 
-Ksey on antanut minulle mukavan ja mieleisen työn eläinten parissa, jossa on mahdollisuus oppia uutta ja kehittää itseään.
6) Mikä on parasta Kseyssä?
– Kseyssä parasta on tietenkin eläinten auttaminen, kuinka huonokuntoisestakin yksilöstä on hyvällä hoidolla saatu uuteen kotiin pääsevä lemmikkieläin.