Etsi

www.ksey.net

Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry

Kirjoittaja

kawasarius

Uutta arkea

Eläintalomme avajaisia vietettiin 10.7.2019. Aluksi pidimme kakkutarjoiluilla omat avoimet ovet jäsenillemme ja kutsuvieraille. Loppuillasta eläintalo oli avoinna muillekin kävijöille. Tuona viikonloppuna pidimme kahdet muutkin avoimet ovet, joissa esittelimme uusia tiloja ja pidimme kahviota ja myyntituotteita paikan päällä.

Heidi Saarikko ja Sari Metsälä tapasivat Loviisan esyn väen Riihimäeltä
Vierailijoina kävi myös Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen väki
Myös Pyhtään lintuhoitolan porukka oli meillä kylässä

Avajaisten jälkeen aloimme aloittelemaan arkea uudella puolella eläintaloa. Talossa on kolme kissahuonetta luovutusvalmiille kissoille ja yksi erillistiloilla varustettu huone vielä toimenpiteitä tai tarvehtymistä odottaville kissoille. Olemme nyt muokkaamassa eläintaloa sisältäpäin mahdollisimman hyväksi ja toimivaksi. Olemme saaneet lahjoitukset liukuovikaappeihin, jotka hankimme elokuussa. Lisäksi eläintalon uudelle puolelle tarvitaan siivousvaunut ja erillistilahuoneeseen pöytätaso jossa valmistella kissojen ruoat ja lääkitykset. Siivouskaappiimme tarvitsemme ylähyllyjä ja siivoustarvikkeista ainakin suihkutuspullot ovat vielä hankkimatta.

Kun uusi puoli saadaan perusasioiltaan kuntoon, suunnitelmissa on alkaa remontoimaan eläintalon laajennuspuolta joka valmistui 2004. Sinne tarvitaan lattian uusiminen ja uudet ledivalot joka huoneeseen. Tavoitteena on myös uudistaa toimistomme hankkimalla sinne uusia kalusteita.

Eläintalosta julkaistiin myös juttu Kouvolan Sanomiin, tilaajat voivat lukea sen täältä: https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/2d68626e-e1e5-44d5-bb19-46c85b3fdf46?fbclid=IwAR1p4MLBxcOFXgRvCJg-IpbxWk7cMg4hdOKJtDrdgfUZpcYinsfcjUrwnco

Rakentamisen väliraporttia

Eläintalon uusiminen on edistynyt huimasti kevään aikana. Tässä kuvia prosessista. Kovasti olemme keränneet varoja ja lahjoituksissa ihmiset ovat olleet anteliaita. Eläintalon uusi osa on saanut sponsoreita ja hanke etenee hyvin. Varoja tarvitaan edelleen valtavasti. Isoimmat laskut ovat juuri tässä loppuvaiheessa. Voit lahjoittaa varoja eläintalon rakentamisen kuluihin tilille Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys 
FI30 5750 0120 1608 75. Keräyslupanumero: RA/2017/1047, keräyslupa voimassa: 1.11.2017-31.10.2019 alueena Kouvola, Iitti, ja internet. Käytämme varat keräysaikana.

Näillä näkymin eläintalon avajaiset pidetään 12.7. Asuntomessujen avauksen yhteydessä. Iltapäivästä pidämme avoimet ovet yhdistyksen jäsenille, ja illalla avoimet ovet yleisölle.

3.12.2018
19.12.2018

9.1.2019
10.1.2019

20.1.2019 Lattiavalut valmiit

21.1.2019 Välieteinen ovilla valmis

29.1.2019.

12.2.2019 Kattoa
25.2.2019 Väliseiniä ja sähköjä
26.2.2019 Väliseinät näyttävät jo kissahuoneiden paikat
7.3.2019 Radanpuoleinen seinä jo hyvällä mallilla
7.3.2019 Henkilökunnan sisäänkäynti jo käytettävissä
7.3.2019 Tähän tulee yleinen tila jossa mm. keittiö sekä kokouspöytä ja sohvat
7.3. Tässä yleisövessan ensimmäinen vaihe
7.3. Uuden puolen eristyshuone toipuville kissoille
7.3. Henkilökunnan wc-tilat edistyvät
10.4. Radanpuoleinen seinä jo laudoituksessa
10.4. Eläintalon tilanne nyt. Hyvältä näyttää!

Eläintalon rakennusprojekti

Tervehdys seuraajamme!

Eläintalon rakennusprojekti on edennyt hurjaa vauhtia tänä vuonna.

Tässä kuvia ja tarinaa prosessista.

Screenshot 2018-11-09 16.18.05

Screenshot 2018-11-09 16.21.45

Ensimmäiseksi vanha puoli riisuttiin kaikesta ylimääräisestä ja kilpailutimme purkufirmoja. Ksey päätyi valitsemaan urakkaan yrityksen nimeltä Kymen Asbestipurku ja Romutus Oy. Työ tehtiin hyvin ja on jo takanapäin. Vanha puoli saatiin purettua ilman että toiminta häiriintyi eristyspuolellamme.

Screenshot 2018-11-09 16.33.19

Sähkötyöt uuteen eläintalon osaan kilpailutettiin, ja toimijaksi valikoitui Kymen Sähköurakointi Oy. Sähkötöistä tiedämme enemmän vasta rakennuksen valmistuttua.

LVI-työt kilpailutettiin ja valitsimme eläintalolle toimijaksi LVI-Marko Maho Oy:n, joka teki jo valmistelevat työt purkauksen yhteydessä, sekä osallistuu urakointiin jo alusta asti yhdessä pääurakoijan kanssa.

Screenshot 2018-11-09 16.34.50 Screenshot 2018-11-09 16.36.08

Rakennuttajan kilpailutus olikin hyvin vaikeaa sillä budjettiraamissamme emme onnistuneet löytämään tarjousta jonka avulla koko projekti pysyisi budjetissaan. Valitsimme urakoitsijaksi PK-Insinööritoimiston ja rupesimme selvittämään lisärahoitusta. Asiat ovat nyt kunnossa ja tehostetun varainkeruun avulla Kseyn tilanne näyttää hyvälle rakennusprojektin suhteen. Ksey ottaa lainaa pankilta vuosikokouksessa sovitun maksimimäärän verran eli 70000€. Ensimmäiset maksatukset hankkeelta on jo haettu.

Screenshot 2018-11-09 17.00.15

Kseyn hankkeen loppumisaikaa on jatkettu ensi kesään saakka. Näillä suunnitelmilla eläintalo viimeistellään ensi keväänä huhtikuun, mahdollisesti toukokuun aikana. Apuja tarvitaan vielä keväämmällä niin eläintalon ulkosivun käsittelyssä kuin maalauksissa, sekä kissojen erillistilojen rakentamisessa ja kissaloiden muokkauksessa. Tilat tarvitsevat vielä kalusteet ja eläintalon toimistokin vaatii uusimista. Kseyllä on jatkuva tarve varoille projektin aikana, joten voit auttaa myös lahjoittamalla tilillemme tai lippaaseemme rahaa, tai ostamalla vaikka jotain myyntituotteitamme joululahjoihin itselle ja läheisille.

Eläintalomme eristyspuolelle on myös tehty muutoksia. Ruokavarastostamme on tehty kissala-huone jossa voi vapaasti liikkua isommassa tilassa yhdistyksen kissa tai vaikka kissaperhe. Lisäksi eristysbokseihimme on tehty yhdistystoimenpiteet, jossa ala- ja yläkoppi ovat yhdelle tilalle yhteisiä. Talteenoton kissamme saavat saapuessaan nykyään siis aina kerrostaloyksiön itselleen pariksi viikoksi. Muutoksien vuoksi eristyspuolemme 20 tilaa on vaihtunut kymmeneksi, mutta ylimääräinen kissala-huone tasaa ruuhkaa eristystiloissamme. Uusitut saunarakennuksen eläintilat (7kpl) ovat myös jatkuvassa käytössä.

Screenshot 2018-11-09 17.08.07
Eristyspuolen kissatilan alakerta

Eläintalomme tilanne on tällä hetkellä alla olevan kuvan mukainen, eli rakentumassa pikkuhiljaa korkeammalle.

Screenshot 2018-11-09 17.18.05

Kirjoittelemme lisää kuulumisia kun tilanteet niin sallivat. Terveisiä kiireiden keskeltä,

Sari Metsälä,
puheenjohtaja,
Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑