Keräämme lippaillamme rahaa valtaviin kuluihin, joita kasvanut eläinmäärä tuottaa. Iso osa tuloistamme on lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä, ilman niitä meillä ei ole varoja toimia. Tänä vuonna yhdistykselle tulevien koirien ja koiranpentujen määrä on kasvanut merkittävästi, ja erityisesti eläinten tyhjennyspaikat (>10 eläintä yhdessä ilmoitetussa paikassa) työllistävät yhdistystämme.  Näillä näkymin eläinten yhteismäärä voi kasvaa vuoden aikana jopa 900 eläimeen, mikä on korkein luku koskaan. Toisaalta tämä työ tulee takaamaan paremman elämän eläimille Kouvolassa jatkossa, ja vaikutus on selkeä myös ympäristössä. Tule eläintalolle tutustumaan toisen mahdollisuuden saaneisiin kissoihin avoimien ovien yhteydessä ja lahjoita lippaaseemme, tai siirrä tilillemme lahjoitus.  Vain yhdessä voimme auttaa alueemme kodittomia ja valvontaeläinlääkärin luovuttamia eläimiä.

 

Huom! Kirpputoritavaralahjoituksia ei enää vastaanoteta eläintalolle. Tällä hetkellä meillä ei ole säilytystiloja vastaanottaa enempää lahjoitettavia kirpputoritavaroita.

Arpajaispalkinnoille on paljon tarvetta.

Ottaisimme mielellämme vastaan neulottuja villasukkia myyntipöytiimme markkinoille. Tarve on erityisesti aikuisten sukille. Eläinaiheiset myyvät parhaiten, mutta perussukatkin ovat erittäin tervetulleita. Myyntituotteemme tuotot menevät lyhentämättöminä suoraan eläinten hoitokuluihin eläintalollamme. Ota yhteyttä sähköpostitse kseyry@gmail.com ja tule mukaan käsityörinkiimme tuottamaan eläimille varoja uuteen mahdollisuuteen.

Tarvitsemme kissoille kuljetuskoppeja.

Eläimet
– leluja kissoille
ruokaa kissanpennuille!
– laadukasta kuivaruokaa kissoille esim. eläinkaupan valikoimista (tukevat vastustuskykyä ja pitävät mahan kunnossa kissoilla paremmin)
– laadukasta märkäruokaa kissoille (myös markettien märkäruoat käyvät, halpismerkit eivät useimmiten kuitenkaan maistu)
-viilikuppeja ym. pieniä pestyjä ruoka-astioita, jauheliharasioita emme tarvitse tällä hetkellä

Muuta
– Jätesäkkejä, siivousvälineitä, talouspaperia, kertakäyttöastioita
– Emme ota eläintalolle vastaan mattoja tai tyynyjä, sillä ne vievät liikaa tilaa roska-astioissamme. Tällä hetkellä emme ota vastaan pyyhkeitä, täkkejä, peittoja tai lakanoita koska varastomme ovat aivan täynnä niitä.
-kahvia ja kahvitarvikkeita talon työntekijöille ja vapaaehtoisille sekä avoimen ovien vierailijoille

Olemme aloittamassa eläintalomme uusimista. Voit tukea eläintalon kunnostusta antamalla rahalahjoituksen tilille: FI30 5750 0120 1608 75. Lupanumero: RA/2017/1047, keräyslupa voimassa: 1.11.2017-31.10.2019. Voit myös tehdä lahjoituksen eläinlääkärikulujen hoitamiseen, eläintenruokien, kissanhiekkojen/pellettien hankkimiseen sekä eläintalon ylläpitoon. Lahjoitustili FI60 5750 0120 1174 61, keräyslupa RA/2016/900, ajalle 1.1.2017-30.12.2018. Kiitos lahjoituksestasi!

Maalia, koukkuja ja vaneria kuluu paljon vaneritöiden valmistuksessa. Saisimmeko kauttasi lahjoituksena tarvittavia valmistusmateriaaleja? Voisiko liikkeesi sponsoroida meitä em. tarvikkeita lahjoittamalla?

Lahjoita meille arpajaispalkintoja! Onko Sinulla, ystävilläsi, firmallasi lahjoittaa yhdistykselle palkinnoksi sopivia tavaroita? Kuluvanakin vuonna on useita tapahtumia joissa myydään myös arpoja. Pika-arpoihin sopii kaikenlainen uusi ja käyttämätön tavara laidasta laitaan, pikkutavarasta arvokkaampaan. Myös itse tehdyt tuotteet ovat hyviä palkintoja. Arvokkaampia palkintoja keräämme lista-arpajaisia varten. Palkintoja tarvitaan jatkuvasti, kautta vuoden, ilmoitus ei vanhene!

Yhdistyksellä on myytävänä mm. postikortteja, t-paitoja, vanerituotteita, betonivaluja ja kasseja, joita ostamalla voit tukea toimintaamme. Tuotteita on myynnissä muun muassa järjestämissämme tilaisuuksissa ja esimerkiksi järjestöjen joulumyyjäisissä sekä Kouvolan seudun markkinoilla.

Haluatko tehdä KSEY:lle myyntituotteita myyjäisissä ja markkinoilla myytäväksi? Kaikenlaiset käsityöt ovat erittäin tervetulleita: Lasten pehmolelut, tyynyt, kassit, käsipyyhkeet, leluhiiret, kortit, tiffany-työt yms. Kesän tapahtumiin haemme muun muassa kaikenlaisia eläinaiheisia myyntituotteita.

Voit tukea toimintaamme myös yleisellä rahalahjoituksella tilille Kouvolan Seudun Osuuspankki  FI74 5750 0120 1005 25. Tai kun näet keräyslippaamme, pudota siihen muutama kolikko. Lippaita löytyy mm. eläinlääkäreiden vastaanotoilta, lemmikkieläinliikkeistä ja apteekeista.